etusivu palvelut kideal artikkelit yhteystiedot linkit
Ohjaava filosofia - voimaperusta yrittäjyyteen
Monet ansiotyöstä yrittäjyyteen siirtyvät ovat elämässään taitekohdassa. Yritystoimintaa edistävät tahot tukevat yrittäjiksi lähteviä tavallisesti yrittäjätietoudella, yrityksen käynnistämiseen liittyvissä toimissa, yrityksen toiminta-, talous- ja rahoitussuunnitelmien tekemisessä ja seurannassa. Ihminen on kokonaisvaltainen. Hänessä käynnistyy sisäinen uudelleensuuntaamisen kasvuprosessi: osaamistarpeet, toiminta- ja selviytymismallit sekä sosiaalinen ja toimintaympäristö muuttuvat ja siten kyseenalaistavat kaiken aiemmin omaksutun, minäkuvan ammatti-identiteetin, kykyuskomukset sekä luottamuksen itseensä ja oman liikeidean kantavuuteen. Tarvitaan uudenlaista voimaperustaa yrittäjyyteen, joka huomioi sekä ulkoisen että sisäisen yrityksen luomisprosessin. 

Parhaimmillaan yritys on ainutlaatuinen yrittäjän ja työyhteisön sekä asiakkaiden arvomahdollisuuksien synteesi. Miten luodaan selkeä voimaperusta ja ohjausvoima alkavan yrittäjän valintoihin, toimintaan ja yrityskuvan syntymiseen? Miksei myös jo pitkään toimivassa yrityksessä, kun on aika uudistua?

Kysy lisätietoja Helenalta.
Palaa Palvelut-sivulle
Elämäntaidon valmennus
Dialogi - yhdessä ajattelun taito
Ryhmäprosessit - yhdessä luomisen taito
Mahdollistava johtajuus
Ohjaava filosofia - voimaperusta yrittäjyyteen